Kirjaudu

Tietoa Pagerosta

Pagero, osana Thomson Reutersia, yhdistää ostajat ja toimittajat maailmanlaajuisesti, tarjoten turvallisen, vaatimustenmukaisen ja automatisoidun ratkaisun verkkolaskujen ja muiden liiketoiminta-asiakirjojen vaihtoon.

Miten kaikki sai alkunsa

Ruotsissa 1990-luvun alussa perustettu Pagero kehitti alkuun ohjelmiston, jonka avulla yritykset ja pankit pystyivät turvallisesti ja helposti välittämään sähköisiä sanomia toisilleen. Ajan myötä tämä visio laajeni: tähtäimessä ei ainoastaan ollut tulla alansa globaaliksi johtajaksi. Yhtiön tavoitteena oli myös kasvattaa sanomavälityspalvelua lukuisilla sanomatyypeillä auttaakseen asiakkaitaan kommunikoinnissaan miljoonien yritysten, hallitusten ja pankkien kanssa - kaikkialla maailmassa. Kaikki tämä jatkuvasti muuttuvien lakivaatimusten mukaisesti. Tätä nykyä olemme ylpeitä siitä, että meillä on yksi maailman suurimmista liiketoimintaverkostoista, joka mahdollistaa helpomman ostamisen ja myymisen sekä lakivaatimusten noudattamisen missä päin maailmaa tahansa.

Pagero numeroissa

26+

Toimistoa maailmanlaajuisesti

342,857+

Tuotekehitykseen vuosittain käytetyt tunnit

354,857+

Vuoden aikana säästetyt puut

Tutustu meihin!

Yhteydenotto

Olemme vain sähköpostin tai puhelinsoiton päässä.

Ura

Tule meidän tiimiimme!

Tietopankki

Blogit, webinaarit, oppaat ja enemmän!

Menestyksen viisi perustekijää

Tarjoamme innovatiivista ja laadukasta palvelua, jotta sinä voit keskittyä ydinliiketoimintasi kehittämiseen. Kaikki tämä on omistautuneen henkilöstömme, asiakkaidemme ja kumppaneidemme jatkuvasti kasvavan yhteisön ansiota, jonka tukemana voimme tarjota luokkansa parhaat liiketoimintaratkaisut.
Teemme kaupankäynnistä helpompaa
Innovoimme toimialaa
Toimitamme laatua
Henkilöstömme on Pagero
Uskomme teknologian tukevan kestävää kehitystä

Tuhansien yritysten luottama maailmanlaajuisesti

Liity mahdollisuuksien verkostoon

Tavoita miljoonia yrityksiä ympäri maailmaa ja automatisoi yrityksesi ja liikekumppaniesi välinen tiedonvaihto riippumatta heidän käytössään olevista alustoista ja digitaalisista valmiuksistaan.
  • Yhtenäistä sähköisen sanomaliikenteen strategiaasi
  • Tehosta hankinnasta maksuun- ja tilauksesta kassaan -prosessejasi
  • Mukauta laskusi ja sanomaliikenteesi helposti paikallisiin verkkolaskustandardeihin ja -infrastruktuureihin

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää tai ottaa palvelumme käyttöösi? Täytä tietosi alle, niin otamme sinuun yhteyttä!